Saako vaikean ajan keskellä olla iloinen?

Onko minulla oikeutta olla iloinen ja jakaa iloani samalla kun 2000 kilometrin päässä kodistani soditaan? Ja toisaalta, onko tällaisessa tilanteessa muuta tapaa selviytyä kuin keskittyä pieniin iloihin? 

On hetkiä, jolloin kaikki pysähtyy. Kuten silloin, kun koronapandemia rantautui ensimmäisen kerran Suomeen. Kuten viime viikolla, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan. Näissä hetkissä erilaiset puolustusmekanismimme nousevat pintaan. Paniikki, suru, todellisuuden kieltäminen, avuttomuus, raivo ja vetäytyminen ovat kaikki mahdollisia reittejä turvaan asioilta, joiden käsittelyyn ei löydy valmiita karttoja. Pysähtyneessä tilassa ei ole yhtä oikeaa ja samaan aikaan muiden tavat toimia voivat tuntua vääriltä. 

Itse olen pohtinut viime päivinä kahta asiaa: iloa ja läsnäolon taitoa. Onko minulla oikeutta olla iloinen ja jakaa iloani samalla kun 2000 kilometrin päässä kodistani soditaan? Ja toisaalta, onko tällaisessa tilanteessa muuta tapaa selviytyä kuin keskittyä pieniin iloihin? 

Yhä uudelleen mieleeni on noussut mantra, joka astui elämääni samana päivänä kun aloitin joogan harrastamisen: elämä on tässä ja nyt. Elämä ei ole huomisessa, ei eilisessä, ei mahdollisesti kahden kuukauden päästä tapahtuvissa asioissa. Elämä on tässä, koska olen elossa. Sotaa tai ei, en voi varmuudella tietää, olenko elossa enää viikon päästä. Siksi on pakko keskittyä siihen, minkä voi kokea, aistia ja tuntea. Astua ulos omasta päästään, sulkea uutiset, olla läsnä. 

Läsnäolo antaa luvan keskittyä ilonaiheisiin, koska nekin ovat osa elämää. Ne kertovat siitä, että olemme elossa. Eräs luovan alan ammattilainen ja kirjailija Ingrid Fetell Lee on koonnut niin kirjan kuin Ted-puheen ilon hyödyistä. Hän väittää, että jos keskitymme pieniin ilon hetkiin kriisin keskellä, pystymme löytämään vaikeistakin ajoista merkityksellisyyttä ja tukemaan jaksamistamme. The Journal of Positive Psychology -lehdessä julkaistussa tieteellisessä artikkelissa taas todettiin, että ilolla on yhteys kiitollisuuteen. Kyky kokea iloa nostaa kykyä kiitollisuuteen, ja kiitolliset ihmiset pystyvät löytämään hyvää myös vaikeuksien keskellä. Toisaalta, vaikutuksen voi kokea myös toisinpäin: kiitollisuus itseä ympäröivistä asioista lisää syitä ilostua.

Ehkä siis ilon kokemisesta ei tarvitse olla pahoillaan tai tuntea syyllisyyttä silloin, kun se ei tapahdu kenenkään toisen kustannuksella. Ehkä iloa voi kokea muidenkin puolesta tai ainakin huolehtia siitä, että maailmassa säilyy jonkinlainen tasapaino hyvän ja pahan välillä. Onhan helpompi auttaa heikommassa asemassa olevia silloin, kun on itse täysissä voimissaan. 

Jos siis ilo on tarjolla tässä ja nyt, tartu siihen kaksin käsin, anna sen täyttää sisimpäsi ja virrata sen jälkeen ulos maailmaan. Sekin on välittämistä. 

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Roots Journal -verkkomediassa.