Olenko onnellinen vai…
Iloinen ja joskus alakuloon uppoutuva, luontoa arvostava mutta kaupungin sykkeestä syttyvä, helposti huolestuva ja silti riskejä ottava, maailman synkkyyttä pakoileva ja toisaalta muutosta luova, sosiaalinen mutta rauhaa rakastava. Siinä muutamia sanapareja, joilla kuvailin itseäni itselleni hetki sitten.
Elämässäni on tapahtunut monia muutoksia viimeisen viiden kuukauden aikana ja lähiaikoina olen pysähtynyt arvioimaan, mikä niiden vaikutus minuun on ollut: mitkä puolet minusta ovat vahvimmillaan juuri nyt ja näissä olosuhteissa?
Viimeisen kuuden kuukauden aikana olen vaihtanut kotia neljästi, aloittanut uusia työprojekteja, luonut uusia ystävyyksiä ja aloittanut uuden parisuhteen. Juuri nyt kirjoitan tätä kirjettä kodissa, jossa olen asunut hieman yli kuukauden päivät; maassa, jossa minulla ei ole verkostoja entuudestaan; sisustuksessa, jonka joku toinen on luonut.
Uusiin asioihin totuttelu paljastaa elämän perustavanlaatuisen luonteen.
Olosuhteet elämässä vaihtuvat jatkuvasti ja meidän tehtävänämme on tehdä siitä jostakin mahdollisimman hyvää – ja toisaalta ymmärtää, jos jokin olosuhde on meille ylitsepääsemätön onnen este.
Vietin viimeiset viisi kuukautta matkustaen Etelä-Euroopassa kokeillen arkea pienissä kylissä Portugalin ja Espanjan rannikoilla. Jokainen asuinpaikka vaikutti minuun ja muutti tapaani olla. Jos yhdessä paikassa nautin aikaisista aamulenkeistä ja pulahduksista, toisessa köllöttelin sängynpohjalla pitkään, ja kolmannessa avasin tietokoneen aamutuimaan. Aurinko, tuuli, lämpötila, kävelyetäisyydet ja sosiaaliset suhteeni kyseisessä paikassa muokkasivat elämääni ja tottumuksiani. Nyt asun Lontoossa ja opettelen arkea ympäristössä, jossa on rajaton määrä mahdollisuuksia harrastaa, uppoutua erilaisiin kulttuureihin ja löytää kauneutta karun kaupunkiympäristön keskeltä.
Mikä näistä sitten on se oikea ympäristö, kysyn itseltäni? Missä olen onnellisin? Ehkä kaikkialla ja varmuudella en missään. Tämä aika on opettanut, ettei kokemuksia kannata vertailla keskenään ja jokaisessa ympäristössä on plussia ja miinuksia.
Siksi parempi kysymys on: millaisen version minusta itsestäni tämä ympäristö tai olosuhde tuo estradille ja nautinko siitä versiosta juuri nyt?
Kun saa vastauksen, voi arvioida, täytyykö joitain elämän palasia liikauttaa. Merenrantakaupungissa ymmärsin kaipaavani kaupungin luovaa energiaa ja ihmisten erilaisuutta. Aloin viedä itseäni kahviloihin ja tapahtumiin, joissa pääsisin kokemaan edes palasen siitä. Lontoon aamuissa taas huomaan ikävöiväni luontoa kotiovellani. Aloin siis työntämään pääni ulos ikkunasta auringonousussa ja viemään ruhoni puistoon lounasaikana.
Absoluuttisia totuuksia eikä täydellisiä valintoja ole vaan jokainen elämän olosuhde tuo mukanaan myös kompromisseja. Kun sen hyväksyy, on helpompi tehdä valintoja ja hyväksyä epätäydellisiä lopputuloksia.
En lopettanut päivätyötäni ja siirtynyt yrittäjäksi siksi, että ajattelin yrittäjyyden tarjoavan stressivapaan elämän. Tein sen siksi, että tiedän motivoituvani vapaudesta ja vallasta omaan aikaani. Samalla luovuin työyhteisöstä ja taloudellisesta varmuudesta.
En lähtenyt viettämään talvea ulkomaille siksi, että elämäni olisi automaattisesti parempaa auringon alla. Lähdin siksi, että olin lopen kyllästynyt kotikulmiini ja kaipasin ympärilleni erilaista maisemaa ja erilaisia ihmisiä. Samalla luovuin mahdollisuudesta tavata omia rakkaita ihmisiä sekä työkontakteja kasvokkain.
Kyse ei ole koskaan itse olosuhteista vaan käytöksestä, jota ne kutsuvat esiin.
Olosuhteet ja oma suhteeni niihin määrittävät, olenko kiinni ilossa vai alakulossa, huolessa vai riskinottokyvyssä. Harvoin tarvitsemme mitään enempää tai lisää, vaan jotain meille paremmin sopivaa.
Tavoitteenani ei ole sen enempää kuin riittävän hyvä elämä. Eli elämä, jossa saan olla suurimmaksi osaksi se versio itsestäni, jonka seurasta nautin.
Mikä versio sinusta pääsee kukoistamaan elämäsi tämänhetkisissä olosuhteissa?